Pennun harkitsijan ABC
Kasvattajan tehtävänä ei ole vain teettää nartulla pennut ja täts it, vaan kasvattajan tulisi valmistaa pennut elämään ihmisten kanssa ja luoda perusta pentujen vakaalle kasvulle ja asianmukaiselle kehitykselle. Kasvattaja huolehtii koulutuksesta ensimmäisten 7–8 viikon ajan, jonka jälkeen tätä työtä jatkaa omistaja läpi koiran elämän.
Pentuaika kasvattajan luona koostuu siitä, että kasvattaja antaa pentujen kasvaessa ja liikkuessaan tutkia ympäristöä ja luoda suhde ihmisiin ja muihin koiriin. Kasvattajan ja pentujen välistä suhdetta syventää heidän päivittäinen kontakti, ruokinta ja hoito. On kuitenkin pidettävä mielessä, että pelko voi heikentää suhdetta, joten on oltava varovainen ja tutustuminen ympäristöön ja kovempiin äänien on oltava harkittuja ja asteittaisia. Kasvattajan tehtävänä on kannustaa pentuja tutustumaan ympäristöönsä, tutustuttaa heidät hälinään ja antaa heille rohkeutta ja varmuutta siitä, etteivät he ole vaarassa.
Koulutus uuden omistajan kanssa on jotain muuta. Vaikka kasvattaja voi valmistaa pentuja uusiin tilanteisiin, kukin pennuista voi mennä erilaisiin olosuhteisiin. Yksi menee yksin asuvalle taajamaan, toinen lapsiperheelle maalle ja kolmas keskelle kaupunkia.
Kasvattajan tulisi kertoa omistajalle pennun luonteesta ja siitä, sopiiko se todella juuri hänelle vai olisiko pentueessa sellainen, joka sopisi paremmin. Tulevan omistajan olisi hyvä käydä tutustumassa pentuihin ainakin kerran, jollei useammin, jotta luonne erot olisivat myös omistajan nähtävillä.
Oikea koulutus on rinnakkaiselon perusta. Väärällä tai huonolla koulutuksella voi olla katastrofaalisia seurauksia. Siksi on välttämätöntä oppia rodun luonne ja tutustua sen koulutukseen ennen pennun kotiin viemistä ja mieluiten ennen kuin aloitat pennusta haaveilemisen. "Normaaliksi koiraksi" kasvaminen vie paljon aikaa ja hermoja.
Csv;t tarvitsevat todella erilaista lähestymistapaa ja motivaatiota, koulutusta ja laajaa sosiaalistumista, toisin kuin muut rodut, ilman näiden ymmärtämistä ja kovaa työtä voit pahimmillasi saada aikaan epätasapainoisen koiran.
Hyvin kasvatettu, sosiaalistettu yksilö ja koulutettu yksilö ei ole sama asia. Koira, joka on koulutettu ja toimii esim. kentällä, ei ole välttämättä vilkkaalla kadulla ongelmitta kulkeva. Siksipä pennun kasvatus ja koulutus täytyisi kulkea käsikädessä.
Ykkösperiaate on asianmukainen koulutus. Olemme seurustelleet pennun kanssa pikkupentu ajan, joten on aika aloittaa koulutus ja kasvu tasapainoiseksi koiraksi.
7 vk – 3kk ikä on pennun elämänkaaressa kaikkien tärkein. Tällöin pentu on kaikista vastaanottavaisin uusista asioista, joten mitä laiminlyöt nyt, on erittäin vaikea korjata myöhemmin. Pennulle on tarjottava mahdollisimman paljon ärsykkeitä, eli ihmisiä, kuljetusvälineitä, toisia koiria, kaikkea mitä elämässä vastaan tulee ja joita ei tulisi pelätä. Mutta muista, että kaikki koulutus tapahtuu koiran ehdoilla. Eli älä pakota koiraa väkisin tapaamaan uusia ihmisiä tai koiria. Näin kasvatat järkevää koiraa, joka ei ole peloissaan tulevaisuudessa. Pentu ei jaksa pitää huomiota kaikessa uudessa kauaa, joten mieluummin pienissä erissä, hyviä kokemuksia, kuin näännyttää pentu päivästä toiseen. Csv;lle kaikki uusi ja ihmeellinen on leikkiä, leikin kautta opetat hänelle mitä hän voi ja ei voi tehdä.
Älä siis unohda tätä jaksoa pennun elämässä tai heitä pyyhettä kehään varsinkaan silloin, jos vähääkään näyttää, että pentu ei totu johonkin uuteen. Pentu voi näyttää pieneltä ja suloiselta, mutta sen kaiken kuoren alla on viisas eläin, joka varmasti muistaa, miten tilanteista pääsee pois.
Ensimmäiset päivät uudessa kodissa
Kotiin pääsy autolla tai muulla kulkuvälineellä on stressaavaa tilannetta pienelle koiralle. On mahdollista ja hyvin todennäköistä, että pentu kuolaa ja oksentaa. Joten, älä anna ruokaa heti kotiin saavuttua. Varmista kumminkin raikkaan veden saanti.
Suosittelen että vain uusi omistaja liikkuisi pennun ympärillä ensimmäisten tuntien ajan uudessa kodissa, älä anna perheen ja varsinkaan lasten tervehtiä häntä liian nopeasti ja "myrskyisesti", sillä se voi olla aluksi peloissaan. Tutustuta pentu rauhassa kotisi kaikkiin huoneisiin, joihin hän pääsee. Jos häneltä evätään pääsy jonnekin, sinun on noudatettava sitä, joten älä näytä tätä paikkaa sille. Käykää yhdessä läpi vesikupit, lelut, pedit etc.
Esittele hänet vähitellen perheesi jäsenille. Jos sinulla on tarha, näytä se hänelle. Jos sinulla on jo koira/koiria, tutustuta pentu varovasti. Jos sinua epäilyttään yhtään koirasi reaktio, tutustuta heidät paikassa, joka on mahdollisimman neutraali, paikka joka ei ole tuttu kummallekaan. Kun pentu rauhoittuu, voit yrittää antaa hänelle kasvattajalta saamasi ruuan. Älä ota pentua tarpeettomasti syliin tai varo liikoja, on hyvä totuttaa pentu kaikkeen heti ensimmäisestä päivästä saakka.
Valmistaudu siihen, että ensimmäisenä yönä et varmasti nuku montaa tuntia. Pentu saattaa itkeä sisarien perään, toiset enemmän, toiset vähemmän. Jos väsytät pennun päivällä leikkien ja kaikkeen uuteen tutustuen, on mahdollista, että saatte kumpikin nukkua rauhassa yön. Mutta jos pentu alkaa itkeä, rauhoita se silittämällä tai puhumalla jotain. Älä kuitenkaan ota sitä sänkyyn, sillä pentu oppii nopeasti sen, että huutamalla/itkemällä jonkun perään, pääsee se heti viereesi. Pentujen persoonalla ja aktiivisuudella on isot erot, toiset rauhoittuvat päivässä, toisilla siihen menee tovi. On hyvin todennäköistä, että ensimmäisiin viikkoihin talossa vipeltää yö kukkujia. Pentu vaihtaa paikkaa, tutkii paikkoja, pitää yksin hauskaa, saattaa herättää sinut vain siksi että haluaa huomiota, ehkä haluaa kello 3 aamuyöllä ulos tutkimaan paikkoja jne.
On myös tärkeää opettaa pennulle ensimmäisestä päivästä lähtien rauhoittuminen sisätiloissa. Sisällä ei leikitä ja hilluja, se tehdään ulkona. Myös yksin olon opettaminen on hyvin hyvin hyvin tärkeää, jos nämä kaksi asiaa laimin lyö, en takaa leviteltyjä tavaroita kotiin palatessa. Muista myös, jotta nosta ja siirrä kaikki ylimääräinen ja kiinnostava pois näkyviltä, pöydiltä, lattioilta, avonaisista kaapeista jne.